Tuletooja

Märtsis 2017 möödus aasta päevast, mil meie lastest vanim, tütar Mari sai vähidiagnoosi. Kui ajakiri Tervis+ peatoimetaja Heidit palus mul oma tunded kolumni vormida, olin küll kahtlev, ent lõpuks nõus. Sest kirjutama hakates pidin esimest korda päriselt ja sügavale endasse vaatama. Mul ei olnud aimugi, kui palju ja milliseid tundeid olen aasta jooksul alla surunud. Kõige üllatavam on, et pealmine selles emotsionaalses kuhilas on tänutunne. Võimaluse eest teadlikult elu kogeda. III osa Teisele operatsioonile lisandus kolmas – lapse mõlema kaenla lümfid eemaldati ühemõtteliselt ja eranditeta. Arst ei prognoosinud midagi, ka lubadusi ta ei andnud. Ütles vaid, et olukord on väga tõsine ja ta loodab väga, et meil mõlemal on tugev turvavõrk ümber, sest kukkumine võib olla ootamatu…   Lauttasaari rannal 2016 varakevad Palusin ennast haiguslehele kirjutada. Me perearst oli mõistev ja ütles, et siin pole küsimustki, sest ema roll sellises olukorras piisav põ

IS: ”Kyllähän suomalaisten käytös täällä oli aika uskomatonta” Pilaavatko humalaiset suomalaisporot Tallinnan? Tuleeko Suomesta rikollisten temmellyskenttä? Naapurien väliset ennakkoluulot joutuivat testiin 20 vuotta sitten, kun Viron ja Suomen välille astui viisumivapaus 1. toukokuuta 1997. Foto minu passi löödud templist päeval, mil eestlane sai jälle viisavabalt Soome sõita. Kaksikymmentä vuotta vanhan Viron passin sivuilla on niin paljon leimoja, että paperin kohokuviot hautautuvat paikoin musteen alle. Leimat toistuvat kuin kaleidoskoopissa: Suomi-Finland passintarkastus Helsinki. Lähtenyt-avrest tai saapunut-inrest. Päivämäärä kuitenkin vaihtelee, ja yksi leimoista on päivätty 1. toukokuuta 1997: saapunut Suomeen. Sen taakse kätkeytyy käännekohta kahden pienen valtion pitkässä yhteisessä historiassa. Edellisenä lauantaina 26. huhtikuuta passin haltija, tallinnalainen toimittaja Piret Kooli, joutui vielä kerran palaamaan Tallinnaan, sillä hänen viisuminsa ei sallinut y